Kun pukee veljeään mekkoihin...

Kaukana Kalevan kunnassa, sisko pieni asusti, ja kera veljensä varsin vilkkaan, he leikkivät lahkeitta.

Mekkoja, hamosia heitti siskon käsi veljelleen, sanoi tämä leikin lomassa: "Kuinka kauniin näytät sä!"

Veljeä ei vaivannut vaatteet värikkäät, kirmasi hän kentillä, nauraen niin nauravaisen naurun.

Mutta vuodet vierähti, veli kasvoi, mieli murehtien. Mietti miksi mekot hälle, kun ei muille poikasille?

Sisko huomas huolen, hätääntyi hän syvästi, "Ei ollut tarkoitus määrätä, sinun polkuas päättää."

Veli vastasi viisaasti, "ei ole mekot minua muuttaneet. Sainpa siitä ilon, että sain olla sun leikkein vieras."

"Jokainen on oman itsensä, ulko kuorestaan huolimatta. Oli mekot tai maastohousut, minä olen aina minä."

Näin oppivat oivasti, että leikit vain leikkejä lie. Ei vaatteet tee meistä, vaan sydämet, jotka sykkiä ties.