Skenaariot tanssien

Tulevaisuus tuntuu nykyään usein kovin epämääräiseltä, ehkä ahdistavaltakin. Oikeastaan sellaiselta, että ei välttämättä haluaisi liiemmin ajatella sitä. Mutta se, että tulevaisuus tuntuu joltain, on oikeastaan todella hieno asia. Jos vielä onnistuu tunnistamaan tarkemmin tulevaisuuden herättämiä tunteita ja pysähtymään niiden äärelle, voi saada kiinni jostain kiinnostavasta ja tärkeästä.
Kehollinen ennakointi (embodied futuring) on yksi keino tunnistaa missä tulevaisuus tuntuu. Tulevaisuusajattelussa keskitytään usein sanoihin ja päähän, mutta kehollisessa ennakoinnissa tuodaan huomio koko kehoon, sen tuntemuksiin ja liikkeeseen. Näistä ammentaen voi päästä syvemmin käsiksi sellaisiin tulevaisuuksiin, jotka tuntuvat erityisen merkityksellisiltä tai kutkuttavilta.
Tällaiset tulevaisuudet tulisi jotenkin vielä pystyä jäsentämään ja sanallistamaan, jotta niistä voisi keskustella laajemmin. Skenaariomenetelmä antaa tähän monessa tilanteessa testatun rakenteen. Siinä hahmotellaan joukko vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, jäsennetään niiden taustalla vaikuttavat tekijät ja kuvataan polut näihin tulevaisuuksiin.
Mitä työpajassa tapahtuu?
Tässä koulutuksellisessa työpajassa hyödynnämme sekä perinteisempiä skenaariomenetelmiä että kehollisen ennakoinnin liikkeeseen ja kehollisuuteen pohjautuvaa lähestymistapaa. Liikumme erilaisten tietämisen tapojen välillä, sanallistamme ja sisäistämme muutoksia vuorotellen, ammennamme kehon viisaudesta ja tuotamme samalla mustaa valkoiselle.
Työpaja kestää kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä laskeudumme omaan kehoon, hahmotamme toimintaympäristöä ja monia meneillään olevia muutoksia, tunnustelemme niistä oleellisimmat ja teemme skenaarioiden rungot. Toisena päivänä täydennämme skenaarioita, teemme niihin opintomatkat ja suljemme prosessin oppimisreflektioon.
Työpaja on lauantaina 25.4. ja sunnuntaina 26.4. kello 10-17. Pidämme tunnin omakustanteisen lounastauon yhden maissa. Paikkana on Esitystaiteen keskus Eskus Helsingin Suvilahdessa.
Sinun ei tarvitse tietää skenaarioista, kehollisesta ennakoinnista tai tulevaisuusajattelusta mitään, olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet.
Kyseessä on kokeilu ja ensimmäinen kerta, kun pidän tällaisen työpajan. Siksi työpaja on ilmainen, mutta osallistumisen edellytyksenä on, että pystyt sitoutumaan molempiin päiviin ja vastaat lyhyeen kyselyyn ennen ja jälkeen työpajan.
Olen hyvin kiitollinen, jos haluat osallistua myös tilavuokran ja muiden kulujen kattamiseen noin 10 euron lahjoituksella, mutta tämä ei ole pakollista.
Ilmoittautuminen
Työpaja on täynnä, mutta jonotuslistalle voi ilmoittautua tästä: https://www.eventbrite.com/e/skenaariot-tanssien-tickets-1983258970970
Tilaa on 25 osallistujalle.
Työpajan pitäjästä
Olen Mikko Dufva, tamperelainen tulevaisuusintoilija. Työskentelen Sitrassa ennakoinnin johtavana asiantuntijana ja olen myös tulevaisuudentutkimuksen dosentti Aalto-yliopistossa. Kehollisuus, liike ja näiden yhdistäminen tulevaisuusajatteluun on kiinnostanut jo pidempään ja olen pitänyt lyhyempiä kehollisen ennakoinnin työpajoja jo aiemmin. Kauppalehti kiteytti tämän kiinnostuksen nelisen vuotta sitten otsikkoon ”Tulevaisuuteen erikoistunut insinööri tanssii kuin keiju”.
Kehollisesta ennakoinnista ja skenaarioista
Lisätietoa kehollisesta ennakoinnista:
On aika tuoda keho osaksi ennakointia — Futures Finland
Is Embodiment the Missing Piece in Foresight? - TFSX
Lisätietoa skenaarioista: